sunnuntaina 21. syyskuuta 2008

2008-09-21: jos jaksais niin varmaan sais jotain aikaiseksi..?

Tänään oli tarkotus tehdä suuri osa tehtävistä, että ensviikolle jäis vain yks tehtävä.. Tällä hetkellä näyttää ainakin suht huonolta, kun heräsin ehkä tunti sitten enkä oo kun katsonut tuohon paperikasaan päin, ehkä alotan illalla?

Sain kuitenkin jo palautteen perjantaina palauttamistani tehtävistä, että läpi meni ja ihan hyvin vielä.. Ite en ollu tyytyväinen, mutta olosuhteet huomioon ottaen ihan ok suoritus..

Ja josko nyt paljastaisin niitä viime viikonlopun tapahtumia; tehtiin vähän "pidempi" retki Göteborgin sisällä ja käytiin Frölunda torg-ostoskeskuksessa, jossa oli jonkintyyppinen urheilupäivän lauantaina. Katsottiin Shaolin Wushu esitys ja jotain cheerleading treenejä.. Retken antoisin osuus oli ehkä se, että käytiin keskustaa kauempana, ostoskeskus ei ollut niin suuri ja mahtava kuin luultiin. Kaikki perusliikkeet, mistä keskustastakin löytyy olivat. Erona se, että Hemköp-ruokakauppa oli vähän samalla tavalla kuin Suomessa on isot ruokakaupat alakerroksissa (Sellossa ja Isossa Omenassa ainakin..), keskustan ostoskeskuksissa näitä ei ole..

Tässä muutamat kuvat sieltä, nyt kun niitä vihdoin löysin:







Retki oli kaikinpuolin hauska ja paluumatkalla nähtiin jotain tällästä:



Jokin bändi esiintymässä ulkona, oli ihan hauskan(?) kuuloista :)

Sunnuntaina käytiin ihan tuossa vieressä Nordstanin ostoskeskuksessa kävelyllä ja siellä oli joku pelitapahtuma..



Otin vihdoin kuvia meidän kattoterassilta niin laitan niitä myöhemmin!
Huomenna alkaa viimeinen täysi Ruotsin viikko :(

perjantaina 19. syyskuuta 2008

2008-09-19: Kyllä naapuri tietää..

..miten käyttäytyä klo 6.50 perjantai aamuna! Meidän yläkerran naapuri ainakin teitää, sillä tänään alotettiin teknon soittelu vähän tavallista aikaisemmin. Autto kummasti heräämään..

Viikko on mennyt taas ihan sikanopeaa, lähinnä töissä ja koulujuttuja tehdessä.. stressikin väheni kummasti, kun lähetin yhden kurssin tehtävät tänä aamuna opettajalle. Hyvä minä!

Perjantain kunniaksi päätin mennä töihin vähän rennommissa vaatteissa.



Huppari: H&M (uusi, en oo vielä päättänyt onko tää kiva vai ei..)
Paita: Madonna
Legginssit: GinaTricot

Viimeviikonloput seikkailut selviää myöhemmin, kun en löytänyt kuvia enään koneelta. Ei mitään jännää sinänsä, käytiin vaan vähän kauempana keskustasta, ihan raitiovaunulla liikuttiin :)

maanantaina 15. syyskuuta 2008

2008-09-15: Maanantain riemua..

Yritän kirjoittaa "miniopinnäytetyötä" tässä, mutta ei tule oikeen mitään.. Joten päätin pitää tauon tauossani ja päivittää blogia muutaman päivän tauon jälkeen..

Tuntui aamulla, että tänään on ensimmäinen oikea syyspäivä ja siitä syystä asustus oli kohdallani täysin väärä ja kävin matkalla töihin apteekista päivittämässä Panadol varastoni :)

Ja tietysti päätin kokeilla uusia leggenssejäni tänään:



Tunika: Velour
Tunika alla: äiti ostanut joskus
Legginssit: GinaTricot (ja eivät kyllä kuulla noin pahasti läpi!)

Huomatakaa hienot varpaankynnet, jaksoin panostaa eilen niihin ja siivoamiseen yms.. mitä vaan pois koulutöistä..

Laitan kuvia viikonlopusta myöhemmin tällä viikolla, nyt miniopparin pariin..

keskiviikkona 10. syyskuuta 2008

2008-09-10: Näillä koruilla selviät Ruotsissa kahdeksan kuukautta..

Ja vähemmälläkin selviät varmasti. Kävin tänään läpi, mitä koruja olin tänne mukaan pakannut tammikuussa. Osa koruista näki ruotsalaisen päivänvalon ensimmäistä kertaa.

Tässä kuitenkin murto-osa koruistani, lupaan tehdä jutun lopuista, sitten kun "koti" Suomessa on jonkin näköisessä kunnossa.



Egyptistä ostetut rannekorut, äiti hullaantui näihin matkallamme ja minä 7-vuotiaana en käsittänyt miksi, myöhemmin äiti ei ole korujaan nähnyt.



Tämäkin rannerengas Egyptistä, samoja äidin varastoilta vietyjä.
Rukousnauha Roomasta ja itsensä Paavin siunaama.



Helmet keväällä Espanjasta ostetut ja korvikset Glitteristä.



Helmet (?) äidin varastoista, ties milloin ja mistä ostettu.
Sormus on samaisen kevään Espanjan matkan tuliaisia itselleni.



Helmistä tehty turkoosi rannekoru, isiltä ja äidiltä tuliainen Kreikasta.



Hopeinen rannerengas Indiskasta.



Puinen rannerengas on ostettu samana päivänä kuin ylempi rannerengas, mutten muista mistä.
Kolme muuta rengasta ovat Savonlinnan kirpparilta, sijoitin huimat 0,20€ niihin yhteensä.



Korviksia:
Vihreät laivalta vuosi sitten, en muista merkkiä, mutta hajosivat melkein heti.
Pinkit laivalta kaksi vuotta sitten, Pilgrim-merkkiset(?)
Valkoiset ja vaaleanpunaiset molemmat Ninjasta, kuten punaisetkin taitaa olla..

tiistaina 9. syyskuuta 2008

2008-09-09: Huomattavasti parempi tiistai..

Eilisen virheistä oppien otin lompakon ja sateenvarjon aamulla mukaan ja kävelin sekä meno- että paluumatkat. Kurssikin selvisi, minun hyväkseni.

Ainoat jälkimainingit maanantaista ovat suuri väsymys, kun yläkerran naapuri poraa, siirtelee huonekaluja ja kuuntelee teknoa kovalla yötä päivää. Mutta onneksi kohta naapurit on vielä pahempia..

Tänään oli jo niin kiva olo, että sain otatettuakin kuvat päivänasuista!



Takki: Velour
Housut: H&M
Kengät: Skopunkten
Laukku: Longchamp


Paita: Tokmanni (tai joku vastaava..)
Toppi alla: H&M

Takkiin oon täysin rakastunut, tänään vaan tajusin että mulla on Suomessa toinen Velourin takki, joka on hopeinen ja siinä on hienoja mustia kuvioita. Miten ikinä aamuisin osaan päättää kumman laitan päälle.

Tälläinen siis:



Kuva on suht huono, tai siis malli siinä.. Oikeesti takki on siis pitkä ja sellanen hieno! Kirahvit on hienoja kans!

Harjoittelukin sai tänään uusia piirteitä; kävelin keskustassa olevaan liikkeeseemme ja mittailin muutamat telineet, tarkoitus tehdä uusi sisustus sinne.. Noloa sinänsä, etten ollut aiemmin käynyt koko liikkeessä, ups.

maanantaina 8. syyskuuta 2008

2008-09-08: On syitä miksi maanantaita ei pitäisi olla!

Ja tämän maanantain olisi voinut ohittaa ihan suosiolla.

Unohdin lompakon kotiin
-> olin ajatellut ostaa puheaikaa ja juustoa.

Olin lopettanut koulusta stressaamisen, koska eilen etenin tehtävissä erittäin hyvin.
-> Sain koulusta viestin, etten ole osallistunut yhdelle kurssille (vaikka siis olen).

Unohdin sateenvarjon kotiin
-> Töistä lähtiessäni satoi.

Päätin matkustaa raitiovaunulla, koska siis satoi
-> Raitiovaunu hajosi.

Oon käyttänyt suht suuren osan päivästä hengittämiseen, ehkä se taas tästä. Liian hyvältä maailma eilen näyttikin, opintopisteet saatu, harjoittelua 3viikkoa jäljellä, asunto Suomessa yms..

Etsin sisäistä rauhaani hetken, otan ehkä vähän kokista ja jatkan tehtävien tekoa, huomennahan on jo tiistai, onneksi.



Voisin hakea pussin karkkejakin..

lauantaina 6. syyskuuta 2008

2008-09-06: Elämän ihmeitä..

..joita en ole koskaa tajunnut, nimittäin miksi ikinä ei lopu yksi meikki tai muu vastaava kosmetiikka tuote vaan kaikki tai ainakin kolme yhtä aikaa?

Tätä on tapahtunut siitä lähtien kun... aina?

1. Tapaus:
Kirkas kynsilakka



"Kyllä sieltä vielä pohjalta jotain löytyy"

2. Tapaus:
Meikkivoide



Pohjahan sieltä paistaa! Huvittavintahan tässä kuvassa on se, että tuo uusi meikkivoide on tuossa vieressä.

3. Tapaus:
Peitevoidepaletti



Pahinta tässä on, että yhdistin kahden tälläisen mömmöt yhteen ja silti pitää etsiä, missä se tummien silmänalusten peitevoide on.

4. Tapaus:
Kosteusvoide



Oon kaapinut jo viikon voidetta jostain purkin kolosista..

Näiden lisäksi myös kamppailen joka aamu deodorantin ja suihkusaippuan kanssa.. Ja hoitoaine on ollut loppu jo muutaman päivän..

Oonko ainut näiden on ongelmien parissa?

Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla sain itseni meikattua ja jopa puettua vaatteetkin :)



Tunika: Marimekko (äidiltä viety..)
Villatakki: H&M
Housut: Bon Bon jotain..
Kengät: Lohjalta
Vyö: isin
Laukku: Longchamp jälleen..

Näköjään vierailen vanhempieni vaatekaapeilla jonkin verran..

Ja nyt olen ensimmäistä kertaa osallistunut kenenkään bloggaajan arvontaan täällä!